Kyllä, nyt on aika lame otsikko, tiedän. Se vaan sattuu kertomaan tämän postauksen syvimmän olemuksen. Aloitetaan vaikka muutamalla faktalla minusta, ihmisestä joka kirjoittaa ruudun toisella puolen.
1. Olen viittä vaille ylioppilas, enää hattu pitäisi hakea
Ja tämä haku tapahtuu reilu parin viikon päästä....
2. Haen lääkikseen!
Tämä fakta tulee vaikuttamaan blogiin paljon, vaikka tänä vuonna ei vielä ovet aukeakkaan: odotan innoissani tulevaa välivuotta!
3. Asun toistaiseksi vielä yksin (seuraavat kolme viikkoa)
Tämän jälkeen muutan takaisin porukoille Helsinkiin - siinä on paljon totuteltavaa!
Oikeastihan on mahdollista, että musta löytyisi vielä enemmän faktoja, mutta eipä nyt tule mieleen! Syyn kyllä voin blogin kirjoittamiseen kertoa: olen aina suunnitellut tekeväni blogin haustani lääkikseen, mutta nyt saatuani välivuodelle unelmia/suunnitelmia, minulla on oikeasti jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa! (Tai niin sitä voisi kuvitella)
Eli tekstini tulevat pääasiassa koostumaan nyt ensin välivuoden ihmettelyistä - kerron suunnitelmista myöhemmin. Tämän jälkeen ja hieman ohella kerron myös lukemisistani ja hauistani. Nyt tämä ensimmäinen haku on tosiaan Turkuun, vaikka Helsingistä olen kotoisin ja nykyinen kämppä on pohjois-Savossa; ihana kokea Suomea eri puolilta!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti